we bleed like water colors

voi saatanan helvetin vittu

kaikki menee ihan päin persettä. kiitos vaan vitusti kaikki jotka saatte mut tuntemaan oloni vieläki paskemmaks, mukaanlukien mä ite. voi jumalauta ampukaa joku mut

vittu. mä syön syön syön syön ja syön koko ajan vaikka tiedän et oon aivan saatanan läski. syön vaan. missä vitussa mun itsekuri on? ja kun mä en edes laihdu vaikka yrittäsin, oon aina vaan sama vitunmoinen läskikasa vaikka tekisin mitä

mun tekee mieli keskeyttää koulu. eiks mulle oo tehty jo aika selväks et oon ihan kykenemätön olemaan tolla alalla millä mä opiskelen? olis pitäny ajatella vähän pidemmälle yhteishaussa, siis kuinka idiootti voi ihminen olla et hakee asiakaspalvelualalle sosiaalisten tilanteiden pelon kanssa. ei helvetti. ja en osaa näköjään edes järjestää asioita ja kusen kaikki ja siitäki sain taas ihan kivasti kuulla.

let's leave no words unspoken and save the regrets for the broken

heipä hei ja alotuksen tekeminen tuntuu tyhmältä

alotetaan nyt vaikka sillä et esittelen itteni. oon kuustoista. mun mukana on nyt suunnilleen kolme vuotta kulkenu sellaset vitun ihanat kaverit kun masennus, paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko ja ahdistuneisuushäiriö. myös epävakaata persoonallisuushäiriötä on epäilty. viiltely ja syömisongelmat on myös mukana. nää on syyt siihen miks mä ylipäätään alotan pitämään tätä blogia, haluun purkaa ajatuksia itteeni varten. ja ei, mä en todellakaan käy puhumassa missään mun asioista, ahistais vaan niin saatanasti aina mennä sovituin ajoin avautumaan ja puhumaan. en osaa eikä oo mun juttu

mä vihaan itteeni. mä mietin joka päivä voisinko mä vaan hypätä sillalta tai ottaa vähän liikaa unilääkkeitä. mä en voi maksaa mun ostoksia ite puhumattakaan esimerkiks ruuan tilaamisesta. mä en voi puhua kellekään tai tutustuu kehenkään koska alan aina ajatella tyyliin ne vihaa mua ihan varmasti oon säälittävä paska ei ne mun kanssa haluu puhua. mä heräilen öisin koko ajan. mä en voi mennä minnekään missä on paljon ihmisiä. mun kädet alkaa joskus vaan täristä ja sydän hakata liian kovaa ja tuntuu etten saa henkeä ja et kuolen vaikka sille ei oo edes mitään vitun syytä. mä satutan itteeni koska mä ansaitsen sen. mä oon läski. mä haluun nähdä mun solisluut ja lantioluut kunnolla, mä haluun hoikat jalat. mä lasken kaloreita ja jätän syömättä. mä haluaisin olla joku toinen koska mä vihaan itteäni niin saatanan paljon.

mä oon myös erityisherkkä. ujo. outo. ajattelen enemmän kun puhun.

mä piirrän. kuuntelen musiikkia oikeesti melkeen puolet päivästä. rakastan kaikkea taiteellista ja pakenen todellisuutta taiteeseen

tää on kyllä harvinaisen paska alotus blogille mut en osaa joten tän on pakko kelvata. niin, ja voisin mainita vielä et mulla oli about vuos sitten yksityinen blogi jota pidin just samaan tarkotukseen kun tätäki. sit se vaan jäi ja mä käsittelin kaikki asiat mun päässä enkä kirjottanu niitä yhtään minnekään. nyt aattelin kuitenki ottaa tän blogihomman takas käyttöön, julkisena vaan. mut silti, itteäni varten mä tätä anyway teen